Isovarvas

Vaivaisenluu, kihti, hallux valgus, hallux rigidus ja -limitus. Nämä ovat tyypillisimpiä toteamuksia, kun asiakas ohjautuu vastaanotolle isovarpaan vaivan kanssa.

Isovarvas, ammattikavereiden kesken ”ykkösvarvas” on jalkaterän biomekaniikassa valtavan tärkeä peluri. Normaalissa kävelyssä isovarvas on se viimeinen rakenne, jonka varassa olemme ennen kuin jalka irtoaa alustasta heilahtaakseen eteenpäin.

Kokoonsa nähden suhteutettuna isovarpaan tyvinivel (I-mtp) on heittämällä ihmiskehon kuormittuvin nivel.

Isovarpaan tulisi kuulemma taittua ylöspäin vähintään 45 astetta, jotta normaali kävely olisi mahdollista. Jos tämä ei toteudu, joudumme puljaamaan tavalla tai toisella poikkeavasti päästäksemme eteenpäin.

Isovarvasta painaa alustaa vasten 5 omaa lihasta. Ne ovat siis ihan vain isovarpaan omia lihaksia. Kolmella keskimmäisellä varpaalla ei omia oikein olekaan. Juu – onhan niillä lumbrikaalilihakset jalkateränluiden välissä, jotka kiinnittyvät vain yksittäiseen varpaaseen, mutta niiden toiminta on niin pientä, etten niitä nyt tässä noteeraa. Pikkuvarpaalla on 2 aivan omaa henkilökohtaista lihasta mutta niistä lisää tuonnempana ehkä.

Isovarpaalla joka tapauksessa on eniten resursseja käytössään, ja hyvä niin. Jos kuitenkin kehon toiminta ”ylempänä” häiriytyy, voivat nämä resurssit muuttua ongelmaksi. Lihasjännitys, kansankielellä ”jumitus”, voi estää isovarpaan taittumisen ylöspäin jopa kokonaan. Isovarpaan tyvinivelen nivelpinnoilla pitäisi tapahtua liukumista. Nivelessä kohtaavat kovera varpaan tyviluu (proksimaalisen falangin) ja kupera ensimmäinen jalkateränluu (1. metatarsaali). Kovera pinta liukuu ylöspäin pitkin kuperaa pintaa, kun varvas taittuu ylöspäin suhteessa jalkaterään. Jos jalkapohjan eli lattian suunnassa kulkevat lihakset eivät suostu pitenemään liikkeen aikana, estyy tämä liukuminen. Seurauksena on taittuminen, jossa nivelen yläpinnalla luu painuu luuta vasten. Pitemmän päälle röntgenkuvissa huomataan lisäluunmuodostusta eli luunokkaa jommassakummassa luussa. Kun tätä luunokkaa on kertynyt esteeksi asti, on aika keskustella ortopedin kanssa.

Alkuvaiheessa oireet ovat yleensä kipuja isovarpaan tyvinivelessä kävelyn aikana. Ja tiedätkö mitä ihminen tekee, jos kävellessä jokin sattuu? Hän kompensoi. Isovarvas aletaan kiertää sisä tai ulkokautta. Joko jalkaa käännetään auki, jotta varpaan ei tarvitse väistää, tai paino muljautetaan pienempien varpaiden puolelta päkiän yli. Molemmilla tekniikoilla on pitemmän päälle seurauksensa.

Jos kyseessä on lihaskireydestä johtuva kipuilu, on siihen syytä ja mahdollista puuttua fysioterapeutin (tai muun jaloista kiinnostuneen viskaalin) toimesta. Henkilökohtaisesti käsittelen jalkapohjia näissä tilanteissa koukkujen avulla. Koukkuja käytän koska sormet tuppaavat olemaan turhan pyöreät ja pehmeät kun puhutaan niinkin napakasta rakenteesta kuin ihmisen jalkaterä. Monesti auttaa kun vaan saadaan viiden isovarvasta alas painavan lihaksen ”jengi” hajaantumaan viideksi itsenäiseksi rakenteeksi. Liike vapautuu ja kipu lievittyy ellei jopa poistu (toisinaan jopa kerrasta).

Tukipohjallisia voidaan käyttää vähentämään lihaksiston ylityötilannetta niin kauan kun tilanne saadaan alaraajan paremmalla hallinnalla kontrolliin, tai jos kaikki johtuu jalkaterän rakenteellisista ongelmista eikä parempi tilanne ole saavutettavissa “luomu”-menetelmin.

Jos kuitenkin ”tilanne on ollut päällä” vuosia ja nivelessä on tapahtunut kulumamuutoksia, täytyy asiaa lähestyä toisella tavalla. Nämä tilanteet ovat ainoita joissa olen koskaan suositellut ”keinukenkää”. Nykyään kengän ei tarvitse olla täysiverinen ”masai-kenkä” jota edustivat takavuosina suositut MBT-kengät. Ne olivat eräänlainen villitys 2007 vuodesta alkaen mutta ovat hiljalleen vähin ääneen poistuneet katukuvasta. Vähemmän erikoisen näköisiä vaihtoehtoja ovat esim. Hokan ja minun henkilökohtaisen suosikkini, Altran, tietyt mallit. Näissä malleissa kengän kärki on pohjan rakenteen osalta suksenkärkimäisesti nouseva ja jäykkä jolloin jalan etuosa on helppo ylittää ilman varpaiden taittamista. Palaan tähän kenkäpolitiikkaan toisessa kirjoituksessa.

Isovarpaan staattiseen jännittymiseen pätee samat lainalaisuudet kuin muidenkin varpaiden kohdalla. Tästä kirjoitin tekstissäni ”Katse varpaisiin” joten sieltä saa lisää ajatuksia tähänkin. Isovarvas on kuitenkin se tyypillisin kävelyä haittaava varvas heittäytyessään hankalaksi.

Vaivaisenluu ansaitsee sekin ehkä oman kirjoituksensa. Se on sen verran epämääräinen termi, että sen avaaminen vaatii oman keskittymisensä.